Seurakilpailut,
pistooli 2004 Syyskuun kuudentena päivänä ammuttiin Turku IPSC:n pistoolikilpailu. Kilpailu muodostui neljästä asemasta jotka Rinteen Tarmo oli suunnitellut, esivalmistellut ja käytännössä lähes yksin pystytti. Kilpailu on Turku Practical Tournamentin osakilpailu. Kilpailuun osallistui kuusitoista ampujaa joiden kaikkien tulokset laskettiin Standard-luokkaan. |
Osuudessa 1 ammuttiin lavalta aukoista kahta kahden taulun ryhmää jotka sijaitsivat eri puolilla lavaa.
Osuudessa 2 oli popperi jonka kaaatamisen jälkeen näkyviin vilahti bonus-taulu josta sai korkeintaan 10 pistettä, mutta ei rangaistuksia. Tämän jälkeen sai lähteä liikkeelle aina rikelinjalle saakka. Välillä oli kaksi taulua jotka voi ampua joko lähtöpaikasta tai matkalla. Seinän takana oli muutama taulu jotka voi ampua joko barrikadin nurkalla tai matkalla seuraavan barrikadin luokse. Barrikadin nurkalla näkyi etu oikealla oleva taulu, mitä ei voinut ampua muualta. Viimeisen barrikadin aukosta näkyi taulu joka oli aivan maan tasolla todella lähellä. Barrikadin jälkeen oli vielä yksi taulu. |
Alakuvassa popperi on juuri kaatunut ja bonustaulu juuri näkyvissä
Vasemman reunan taulut on ammuttu ja Kristian siirtyy viimeiselle ampuma-alueella.
Osuudessa 3 oli salkku jonne ase
laitettiin lipas paikoillaan, mutta virittämättä. Salkun avaaminen käynnisti viiveen
jonka jälkeen neljä taulua putosi N/S-taulujen taakse lähes näkymättömiin.
Ampumapaikkoja oli neljä siten että jokaisessa paikassa oli ainakin yksi sellainen taulu
jota ei voinut ampua muualta, mutta toisaalta useita tauluja voi ampua useammasta
paikasta. Katsotaanpa ehtiikö Hannu ampua kaikki N/S-taulujen taakse putoavat taulut ennnen kuin ne putoavat. |
Ehtikö?
Osuudessa 4 ammuttiin ahtaista väleistä kahta neljän taulun ryhmää.
Juha kiilapoikana. Rami oppi-isänä?
Tulokset: